Keno

Vaikka keno onkin suomalaisille sangen uusi tuttavuus, ollaan peliä pelattu maailmalla jo selkeästi yli tuhat vuotta. Veikkauksen Suomeen tuoma 70-numeroinen versio on vain yksi pelin varitaatioista, joita aikoinaan jo muinasessa Kiinassa pelattiin antaumuksella. Legenda kertookin, että kiinalainen keisari aikoinaan käytti kenoa keinona kerätä rahaa omalle armeijalleen.

Hieman bingoa muistuttava keno on kuitenkin sopeutunut pelimaailmojen virtuaaliseen kehityssuuntaan loistavasti ja siitä onkin tullut varsin suosittu Internet-peli, joka kulkee yksinkertaisesti nimellä nettikeno. Nettikeno tarjoaa Veikkauksen perinteistä lipukepeliä enemmän vaihtoehtoja, sillä tutun 2-10 numeron kenon lisäksi tarjolla on 1-15 numeron keno, jossa vaihtoehtoisia numeroita on sitten kahdeksaankymmeneen (80) asti.

Kenon pelaaminen on helppoa ja hauskaa

Kenon perusperiaate on helppo sisäistää: Mitä enemmän arvaat numeroita oikein, sitä suuremman voittokertoimen saat. Numeroiden lukumäärän päättämistä helpottaa usein maksutaulukon näkeminen, ja näin nettikenoissakin on mahdollista tutkia eri panosten vaikutusta ennen kuin numerot edes arvotaan. Hienoa nettikenossa verrattuna Veikkauksen versioon on, että sitä voi pelata milloin vain ja missä vain, ilman panosrajoituksia! Voit siis laittaa rahaa kiinni pelaamiseen juuri niin paljon kuin itse haluat ja juuri silloin kuin itse haluat. Nettikasinot ovat mahdollistaneet tämänkin kehityssuunnan ja kenon suosio kasinopelinä onkin kasvamaan päin. Tämä on toki ymmärrettävää, sillä onhan helpompaa valita ruudulta numeroita, kuin lähteä lähimmälle pienelle kioskille rustaamaan rakseja pelilipukkeeseen. Lisää helpotusta tuovat netin flash- ja java-pohjaiset online-kenot, jotka eivät vaadi edes erillisen ohjelmiston lataamista, vaan pelaaminen onnistuu suoraan Internet-selaimellasi.

Säännöt ovat yksinkertaisia

Säännöt ovat pelipaikasta riippuen samat ja yleensä ainoastaan maksutaulukko vaihtelee. Keno-pelin aloittamiseksi tarvitset lipun tai niin sanotun kuvan, jota saatetaan käyttää lipun korvikkeena. Käytettävissäsi on nyt, valitsemastasi versiosta riippuen, 70 tai 80 numeroa. Yleensä 70-numeron kenoissa saat valita korkeintaan 20 numeroa, ja sinun tulee valita vähintään 2 numeroa. 80-numeron kenoissa saat valita 15 ja sinun tulee vähintään valita 1 numero.

Nettikasinot tarjoavat lisäksi suomalaisen monopolin peliä paremmat palautusprosentit, joka tarkoittaa, että sinulla pelaajana on paremmat mahdolisuudet voittaa ja tienata rahaa. Keno on loppujen lopuksi tuuripeli, joten miksei pelata varman päälle ja valita pelipaikka parhaan palautusprosentin mukaan? Useat nettikasinot tarjoavat myös aloittaville pelaajille bonuksia, jotka saattavat hyvinkin kääntää kasinon edun sinulle.

Pelaa kenossa paljon tai vähän numeroita

Pienenä vinkkinä vielä teille kodin kenofaneille: Matemaatikot ovat laskeneet, että kenossa maksimaaliset tuotot (todennäköisyyksien mukaan) saadaan valitsemalla joko suhteellisen paljon tai suhteellisen vähän numeroita. Ei siis maksimimäärää, ei minimimäärää, eikä keskivertoa – vaan jotain näiden välimaastosta. Jos voisit valita maksimissaan 10 numeroa, kannattaisi sinun pelata kolmen tai seitsemän valitun numeron turvin. Näin vain siis matemaattiselta näkökannalta.

Yksinkertaiset säännöt ja pelaamisen helppous nostavatkin kenon varsin lupaavaksi ehdokkaaksi peli-iltoja viihdyttämään. Ei muuta kuin peli-iloa ja menestystä kaikille nettikenon pelaajille!